Kalastus

PJT-VaappuPieni pala Vääksyläistä käsityöperinnettä

Käsintehdyt vaaput suomalaiseen järvi- ja koskikalastukseen. Sama eräkäynnin henki kuin telttavuokrauksessa — vain nyt veden alla.

PJT-vaaput

PJT-Vaapun tarina

Käsintehtyjä PJT-vaappuja maalauspöydällä eri värityksissä

Lähtölaukaus PJT-Vaappujen syntymiselle on kajahtanut vuonna 2020. Päijänteen äärellä, tavallisen omakotitalon pannuhuoneessa, "Häkälän Pajassa", Vääksyläinen vetouistelun harrastaja veisti ensimmäiset vaappunsa. Seuraavan talven aikana niitä syntyi muutama kymmen. Toukokuussa 2021 oli uistelijan ikimuistoinen päivä: itse tehty vaappu narrasi Päijänteen kotiselältä 5,1 kg järvitaimenen. Samana kesänä samanlainen vaappu vietteli 4,2 kg kuhan Tehinselän lähivesiltä. Paluuta kaupallisten vaappujen käyttäjäksi ei enää ollut.

Viisi vuotta myöhemmin, 2026, uistimia on valmistunut satunnaiseen tahtiin omaan käyttöön. Pakissa on enemmän uistimia kuin perheellisellä on aikaa niitä uittaa, mutta uusia olisi mukava valmistaa. Vastaus pulmaan on ilmeinen: niitä pitää myydä. Mutta miten tavoittaa ostajat?

Samaan aikaan ystävien Jempan ja Hanneksen vuokraustoiminta kehittyy ja puolijoukkueteltta.fi -sivusto avataan. Syntyy ajatus vaapusta, joita voi ostaa vain tämän palvelun kautta. Syntyy PJT-Vaappu.

PJT-Vaappu ei tavoittele isoja osuuksia vaappumarkkinoilla. Se ei ratsasta millään ylivertaiseksi väitetyllä ominaisuudella. Se on syntynyt rakkaudesta harrastukseen. Se valmistetaan harrastelijavälineillä muutaman neliön pannuhuoneessa. Se on vaappu kalastajalta kalastajalle. Se on vaappu Sinulle.

Mallistot

PJT Päijänne

PJT Päijänne

PJT-vaappujen ensimmäisenä päivänvalon näkevä malli on itseoikeutetusti Päijänne-vaappu. Päijänne on kookas, 13 cm pitkä balsavaappu. Se on suunniteltu petokaloille, jotka saalistavat isoa muikkua kirkkaissa vesissä.

Päijänne on viritetty hieman nopeampaan uittamiseen, alkaen 4,5 aina 6 kilometrin tuntivauhtiin asti. Tällöin sen uinti on eloisan poukkoilevaa, 'hakevaa'. Tämä on tehokasta erityisesti jalokaloja jahdatessa. Hitaampaa uittamista varten, erityisesti kuhaa tavoitellessa, uintia voi säätää voimakkaammin potkivaksi hitaampaan uittoon kääntämällä nokkalenkkiä alaspäin pienillä pihdeillä.

Päijänne sukeltaa noin 1–2 metrin syvyyteen ilman painoa, riippuen siiman paksuudesta ja pituudesta. Se on varustettu yhdellä isommalla vatsakoukulla ja pienemmällä peräkoukulla.

Jättämällä kolmas koukku pois keskeltä vähennetään merkittävästi jalokalan irtoamisen ja ylimääräisen vahingon riskiä, kun keskikoukku ei tartu kiduksiin jalokalan usein iskiessä vatsan alta. Pieni peräkoukku antaa isoa pienemmän vedenvastuksen, joka elävöittää uintia, mutta mahdollistaa silti kuhan ja ahvenen tartuttamisen, jotka usein hyökkäävät kiinni perästä päin. Koukkuja voi tietenkin vaihtaa mieleisekseen.

Päijänne-mallisto saatavilla
Värityksiä

Kuvissa PJT Päijänne -vaappujen värityksiä. Jokainen vaappu on käsintehty, joten pieniä eroja on aina — ja oman värityksen voi myös toivoa.

Hinta & tilaus

Tilaa vaaput sähköpostilla

12 € / kpl
PJT Päijänne + postikulut

Hinta 12 € kappaleelta, lisäksi postikulut. Maksu- ja toimitustavat sovitaan sähköpostilla suoraan vaappujen tekijän kanssa.

Tilausohje
Lähetä sähköposti

Kerro viestissä vaappumallit, värit ja määrät. Vastauksessa kuulet mitä on juuri nyt saatavilla ja mitä toimitus kokonaisuudessaan kustantaa.

pjtvaappu@gmail.com
Saatavuus ja omat väritykset

Mitään vaappuja ei ole varastossa suuria määriä, joten kannattaa kysyä sähköpostilla mitä on juuri nyt hyllyssä. Voit myös toivoa täysin omaa väritystä. Vaappuja valmistuu tarpeen ja tekijän omien menojen mukaan, joten toimitusaika sovitaan aina tapauskohtaisesti.

Huomioi

Vaaput valmistaa ja myy Hanneksen ja Jempan kaveri yksityishenkilönä. Kauppa syntyy suoraan ostajan ja valmistajan välille sähköpostilla, puolijoukkueteltta.fi ei ole kaupan osapuoli eikä välitä tilauksia.

Vuokrattavaa

Jarrullinen venetraileri Juhta 1200 LKR

Jarrullinen venetraileri Juhta 1200 LKR pihatielläVene trailerin päällä venesatamassaVenetrailerin vetoaisa ja kelat rannassa
Venetraileri
Juhta 1200 LKR

Jarrullinen 1200 kg traileri säädettävillä keloilla ja tukirullilla, sopii jopa 6-metrisen veneen siirtoon. Vie oma vene vaikka Lappiin uistelureissulle tai hoida veneen nostot ja laskut lähialueilla ilman erillistä kalustoa.

  • · Nouto Kerava / Helsinki, yhteyshenkilönä Hannes
  • · Viikonloppu 45 € · viikko 120 €
  • · Pidemmät ajat sopimuksen mukaan
Kysy lisää, WhatsApp Hannes